Ydinvoima

Jyrki Puuronen - Kokkolan seudun Vihreät

Ydinvoiman lisärakentaminen ei ole ratkaisu ilmastonmuutokseen. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n kaikkein ydinvoima-myönteisimmässäkin skenaariossa energiansäästö ja uusiutuvat
energiat vähentävät päästöjä 9 kertaa niin paljon kuin ydinvoima.


Ydinvoiman puolustaminen on outoa, etenkin kun ilmastopäästömme syntyvät suurimmassa osin liikenteestä ja sektoreista, joissa ydinsähköstä ei ole apua. Halpaa ydinvoimaa ajetaan ensisijaisesti teollisuuden vaatimuksista. Nyt tarvitaan uutta ilmastopolitiikkaa, jonka lähtökohtana on, että peräti 4/5-osaa kuluttamastamme energiasta on muuta kuin sähköä!

Meillä on lukemattomia tapoja tehostaa energian käyttöä - ja samalla säästää ja luoda työpaikkoja.

Uusiutuvien energiamuotojen kehittäminen toisi työpaikkoja erityisesti maakuntiin. Keski-Pohjanmaalla merkittävin avaus on litium-kaivoshanke Kaustisilla. Litium on merkittävin fossiilisten polttoaineiden korvaaja vedyn ohella, kun mm. Toyota, Honda, Nissan ja GM ovat jo tehneet strategiset päätökset sähköautoihin siirtymisestä ns. hybriditeknologialla.

Hallitus on puhunut aiheesta mukavia, mutta suurpuolueiden kannat ovat käytännössä outoja - jopa ympäristönvastaisia. Kun ministeri Pekkarinen on puhunut bioenergiasta, on hän puhunut turpeesta. Turvehan on tunnetusti se kaikkein hiilidioksidisaastuttavin energiamuoto. Eikä sen uusiutuminenkaan ole kovin ripeää, vaan käytännössä uusiutumatonta.

Kun Kokoomus on puhunut uusiutuvista oavt he tarkoitaneet ydinvoimaa ja uusia vesialtaita. Heidän tavoitteena ei ole vähentää energian kulutusta, vaan turvata mahdollisimman halvan energian saanti ja siten sen käytön kasvun turvaaminen.

Ydinvoima jättäisi uusiutuvat energiat myös rahoitukselliseen paitsioon ja eikä niitä silloin kehitettäisi riittävän aikaisin ja riittävällä tarmolla.

> Takaisin muihin kirjoituksiin

 

Yhteystiedot

Kerro mielipiteesi

Arvostan avoimuutta ja keskustelua. Siksi jokainen viesti on hyvin tervetullut.

inbox